Suljetun oven takana

Suljetun oven takana

Suomi on hyvä maa – monin tavoin. Täällä on paljon koteja, joissa asuu rakkaus ja rauha. Onneksi! Aikuiset ovat aikuisia ja lapset saavat olla lapsia. Tiedän kuitenkin omasta kokemuksestani ja työni kautta, että samaan aikaan on myös paljon koteja, joissa asiat eivät ole hyvin. Ja niissä kodeissa, joissa asiat eivät olleet hyvin ennen koronakevättä, eivät ole sitä vieläkään. Erohakemusten määrän kasvu on siitä yksi mittari.

Nyt ollaan jo onneksi pikkuhiljaa poistamassa rajoituksia ja kesän odotus kuplii pinnan alla. Mutta mitä tapahtuu kärsimykselle, jota valitettavasti monen suljetun oven takaa löytyy?

Moni näyttää aikuiselta, vaikka ei sitä ole. Aikuisilla on aikuisten huolia ja murheita, varsinkin tällaisen odottamattoman ja vahvasti turvaa rikkovan tilanteen äärellä. Parhaimmillaan aikuinen kuitenkin kantaa vastuun omista tunteistaan ja toimistaan. Hän rakentaa turvaa itselleen ja lapsilleen, vaikka huolia onkin. Aikuiseksi kasvaminen ja vastuun ottamisen opettelu ovat valintoja. Jos syy on aina muualla kuin itsessä, väistää vastuunsa ja jättää valinnan käyttämättä. Siitä seuraa inhimillistä kärsimystä itselle ja toisille.

Jokaiselle on ristiriitaista ja rikkovaa, jos läheinen on yhtenä hetkenä mukava ja hauska, ja toisena taas julma, raivoava tai vetäytyvä. Sellaisesta seuraa turvattomuutta – jännitystä siitä, minkälainen tuuli tässä kohtaa puhaltaa. Tällaisissa tilanteissa läheiset lähtevät peliin, jossa yritetään olla ja käyttäytyä niin, ettei mitään ikävää tapahtuisi. – Ja silti kuitenkin tapahtuu. Ihminen, joka ei kanna vastuuta omasta rikkovasta käytöksestään, näkee syyn omaan käytökseensä oikeutettuna ja aina muiden aiheuttamana. Tilanne ei muutu, ennen kuin joku toimii toisin.

Avaimia muutokseen

Silloin kun ei enää jaksa sitä, mitä oman suljetun oven takana tapahtuu, on aika tehdä jotain toisin. Itseensä tutustuminen on yksi avain muutokseen. Omanarvontunnon lisääntyminen, omien rajojen vahvistaminen, omien tarpeiden ja vahvuuksien tunnistaminen ja löytäminen vievät polulle, joka johtaa elämään. Oman näköiseen elämään. Elämään, jossa itse päättää, mihin suostuu ja mihin ei. Aikuinen voi tehdä tämän valinnan itsensä, parisuhteensa ja lastensa puolesta. Toisin tekeminen ei aina tarkoita eri teille lähtemistä.

Itseensä tutustuminen lopulta antaa itselleen luvan olla se, joka on. Ja jos joku kohtelee huonosti, osaa suojella itseään ja tarvittaessa lähteä pois. Itseensä tutustumisen kautta voi alkaa elää todeksi omia toiveitaan ja valintojaan. Kun energia ei mene jatkuvaan vääntämiseen ja kääntämiseen, jää tilaa rakastaa. Itseä ja muita.

Itseensä tutustuminen kannattaa missä elämän vaiheessa tahansa. Puolisoon syvempi tutustumien kannattaa missä parisuhteen vaiheessa tahansa. Siihen voi tarvita ulkopuolista tukea ja apua. Itse olen sitä tarvinnut ja saanut. Mielestäni sitä kannattaa hankkia. Oman ja läheisten elämänlaadun parantaminen ja sitä kautta kyvykkyyden kasvattaminen aitoon rakkauteen ja hyvään tahtoon, on hyvä tavoite.

Silloin kun suljettujen ovien takana on hyvää tahtoa, aikuisuutta ja rakkautta, kärsimys väistyy. Se on tärkeää. Varsinkin näin koronakriisin keskellä.

Aurinkoa ja aikuisia valintoja kesääsi toivottelee,

Maritta Joki
Kognitiivinen lyhytterapeutti, Ihminen tavattavissa -mentor

Varaa aika terapiaan puhelimitse: 09 2280 5267 (kesällä poikkeusajat) tai nettiajanvarauksesta.

Varaa aika Soita