Luettavaksi

Koulukiusaamisen jälkiä kannetaan pitkään

Koulukiusaamisen jälkiä kannetaan pitkään

Blogi

Tapaan työssäni nuoria ja nuoria aikuisia jotka tuntevat ahdistusta, mutta aina ei ole helppoa sanoittaa tai tunnistaa mistä tuo tunne kumpuaa. Ahdistukseen voi liittyä epävarmuuden tunnetta sosiaalisissa tilanteissa, itseä vähätteleviä ajatuksia, varautuneisuutta, yksinäisyyden tunnetta ja stressiä. Nämä ovat tuttuja tunteita monelle kiusaamista kokeneille. Kysymällä kiusaamisesta suoraan voi helpottaa kertomiseen liittyvää häpeää. Usein nuori kokee että… Lue lisää…

Poikkeustila pysäyttää pohtimaan elämän ainutkertaisuutta

Poikkeustila pysäyttää pohtimaan elämän ainutkertaisuutta

Blogi

Terapeuttina olen huomannut miten sitoutuminen terapiaan on kasvanut tämän kuluneen puolen vuoden aikana. Teen terapiaa, jossa asiakkaani ovat kaikki itse maksavia. Tämä vaatii pääomaa – mutta kun ihminen on sitoutunut itsensä tutkimiseen tai elämänlaatunsa parantamiseen, ei sillä ole ollut merkitystä. Asiakkaissani on niin nuoria kuin vanhempia. Olen pohtinut, miksi tällainen ilmiö on tullut juuri nyt,… Lue lisää…

Stressi – ihana energian lähde vai vaativa seuralainen?

Stressi – ihana energian lähde vai vaativa seuralainen?

Blogi

Meistä jokainen kokee stressiä elämänsä aikana ja opettelee, miten tulla toimeen sen kanssa. Olemme yksilöitä ja kuormitumme eri aikoina eri tavoin. Joustavuutemme vaihtelee niin temperamentin kuin elämäntilanteemme takia. Silti meistä jokainen kärsii jossain vaiheessa stressistä ja sen kanssa on opeteltava tulla toimeen. Stressi voi liittyä hankalaan työilmapiiriin, työtehtävien rakentumiseen tai työn sisällön kuormittavuuteen. Toki stressillä… Lue lisää…

Mikä työssä uuvuttaa?

Mikä työssä uuvuttaa?

Blogi

Kun kohtaan ihmisen, joka kertoo minulle uupuneensa töissä, ajattelen ensimmäiseksi, että nyt näen edessäni terveen reaktion johonkin epäterveeseen ja pitkittyneeseen tilanteeseen. Tilanne voi olla työperäinen, mutta joskus se voi juontaa juurensa tai ainakin saada vahvistusta työmaailman ulkopuolelta, esimerkiksi parisuhteen haasteista.  Jos tämä epäterve ja pitkittynyt tilanne on todella työperäinen, sen ja työuupumuksen voidaan sanoa kehittyvän… Lue lisää…

Myrkyllinen manipulointi parisuhteessa

Myrkyllinen manipulointi parisuhteessa

Blogi

Tapaan työssäni paljon ihmisiä, jotka kertovat syyttävänsä itseään ja tuntevansa itsensä tyhmäksi, koska ovat eläneet niin pitkään manipuloivan puolison kanssa. He syyttävät itseään ennen kaikkea siitä, etteivät ole huomanneet manipulointia aikaisemmin tai jo heti suhteen alussa. Tämä ei kuitenkaan ole tyhmyyttä. Ei toisen manipuloivaa toimintatapaa rakastuneena huomaa tai halua nähdä. Jos myrkyllinen manipulointi olisi selvästi… Lue lisää…

Tutustu myös: Väestöliiton blogi

Korona on lisännyt eriarvoisuutta parisuhteiden ja perheiden välillä

Tutkimusten mukaan huono-osaisuus yhteiskunnassamme kasautuu valitettavasti usein samoihin perheisiin. Koronapandemia on tuonut näkyväksi tämän kipeän eriarvoisuuden. Pandemian myötä joissain perheissä tiivistynyt arki on tuonut kaivattua yhdessäoloa. Toisiin perheisiin taas on kasautunut taloudellista epävarmuutta, tärkeiden tukipalvelujen katkeamista ja huolta terveydestä. Pahimmillaan paine purkautuu lisääntyneenä päihteiden käyttönä ja riitaisuutena, jopa väkivaltana. Parisuhdekeskus Katajan tuottamissa kyselyissä (2020/2021) keskeinen […]

Lue lisää...

Maailma muuttuu ja suhteet muuttuvat

Polyamoriaa, avoimia suhteita ja monikumppanuutta on ollut historiassa kautta aikojen, mutta se on usein ollut piilotettua. Siitä on kuiskailtu ja kirjoitettu romaaneja, mutta noin viimeisen sadan vuoden aikana julkinen tarina on ollut kahden ihmisen uskollinen, romanttinen avioliitto. Nyt valinnanvapaus on kasvanut. Valinnanvapaus tuo pintaan aivan uusia, kipeitä kysymyksiä. Tekeekö parisuhde onnelliseksi? Onko fyysisen mielenkiinnon päättymisen […]

Lue lisää...

Nautinnollinen juhannus

Mielihyvän ja nautinnon tunteet edesauttavat arjesta palautumista. Onkin hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä tuo juuri sinulle hyvää oloa. Nautintoa voi löytää lähempää kuin osaa arvatakaan. Ajattelen, että on tärkeää pysähtyä ihan tavallisten, pienten hyvää oloa tuovien asioiden äärelle. Kiinnitä huomiosi iloa ja mielihyvää tuoviin asioihin ja saatat huomata sen myötä positiivisia vaikutuksia itsessäsi. Hyvä olo yleensä […]

Lue lisää...

Varaa aika Soita