Ratkaisukeskeinen lyhytterapia

Ratkaisukeskeinen lyhytterapia on voimavarakeskeistä, vahvuuksiin keskittyvää terapiaa. Ratkaisukeskeiselle suuntaukselle on ominaista keskittyä yksilön vahvuuksiin ja tunnistaa asioita, jotka ovat hyvin. Ratkaisukeskeisyydelle on tärkeää myös tunnistaa asiat, jotka toimivat. Sitä, mikä ei ole rikki, ei tarvitse korjata. Voimavarakeskeisyys syntyy siitä, että toimivia asioita pyritään lisäämään ihmisen elämässä.

Terapiassa painotetaan ratkaisun löytämistä

Monet meistä kokevat ajoittaista mielen pahoinvointia, jossa oireet eivät ole niin vahvoja, että voitaisiin puhua sairaudesta. Usein tämän kaltaista pahoinvointia syntyy esimerkiksi stressaavassa elämäntilanteessa tai kuormittavassa työtilanteessa. Kaipaat ehkä ammatti-ihmisen apua tilanteen käsittelyyn tai arjen palauttamiseen mielekkääksi.

Lyhytterapia nostaa asemaansa terapiatarjonnassa juuri edellä mainittujen tilanteiden kohdalla. Lyhytterapiassa ajattelutapa on usein ratkaisukeskeinen. Terapian tavoite on vahvistaa selviytymistaitoja ja terapia keskittyy tulevaisuuteen, menneisyyttä väheksymättä. Jokainen asiakas on ainutlaatuinen ja siksi ratkaisutkin ovat aina ainutlaatuisia asiakkaan tilanteen ja toimintatavat huomioon ottaen.

Terapiaa kaipaavat ongelmat elämässä ovat usein lannistavia ja ihmiselle syntyy tunne, että hän ei pysty ratkaisemaan ongelmiaan. Hän saattaa ajatella olevansa jollakin tavalla heikompi tai viallinen verrattuna toisiin ihmisiin. Toive muutoksesta ja ongelmien ratkaisusta lähtee kuitenkin ihmisestä itsestään. Lyhytterapiassa pyritään saamaan selville, miten asiakas itse mieltää ongelmansa tai mitä keinoja hän uskoo tilanteen ratkaisemiseksi tarvittavan. Tärkeintä on asiakkaan muutostoiveiden mukainen työskentely sekä toiveikkuuden vahvistaminen. Viimeksi mainittu lisää asiakkaan kykyä löytää uusia keinoja ja toimintatapoja ongelmiensa ratkaisemiseksi. Eteneminen tapahtuu pienin askelin, asiakasta tukien ja huomioiden jokainen myönteinen poikkeus aikaisempaan toimintatapaan nähden.

Tietoa lyhytterapiasta

Terapian ei tarvitse aina olla pitkäkestoista. Lyhytterapia on mielenterveyden tukihoitoa, joka on helposti ja nopeasti saavutettavaa keskusteluapua äkilliseen ongelmaan tai ongelmiin. Lyhytterapialla yleensä tarkoitetaan terapiaa, jossa on selvä rakenne ja määrätty tapa työskennellä tavoitteiden saavuttamiseksi. Ratkaisukeskeinen lyhytterapia sopii erinomaisesti esimerkiksi erilaisiin elämän kriisitilanteisiin ja muihin elämän solmukohtiin.

Ratkaisukeskeisessä terapiassa ei ole ennalta määrättyä määriä käyntikerroille, vaan käyntien määrä sovitaan yhdessä asiakkaan kanssa asiakkaan tilanteen mukaan. Ratkaisukeskeisessä terapiassa jo yksikin kerta voi tuoda asiakkaalle apua. Yleensä terapia kestää kuitenkin 5-20 käyntikerran verran.

Lyhytterapiaa voi antaa myös muu ammattilainen kuin psykoterapeutti.

Mihin tilanteisiin tai oireisiin lyhytterapiasta voi saada apua?

Lyhytterapiasta voi saada apua monenlaisiin, niin isoihin kuin pieniinkin ongelmatilanteisiin tai oireisiin, jotka haittaavat hyvinvointia. Esimerkkejä asioista, joihin lyhytterapia voi tuoda helpotusta:

Tervetuloa meille terapiaan!

Terapiapalveluissamme toimii useita, koulutettuja lyhytterapeutteja. Käynnit ovat luottamuksellisia, eikä käynnin tietoja tallenneta Kantapalveluun (poikkeuksen tekee psykoterapeutin/psykologin antama lyhytterapia). Käynnit voidaan järjestää myös etäterapiana. Voit siis osallistua terapiaan itse valitsemastasi paikasta.

Alla näet ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa tarjoavat terapeutit

Haetaan tietoja...
Varaa aika Soita